|
|
|
Ekologisen jalanjäljen laskenta
Mathis Wackernagelin ja William Reesin 1990-luvulla kehittelemä ekologinen jalanjälki tarkastelee tietyn alueen asukkaiden toimintojen ekologista kestävyyttä arvioimalla, kuinka paljon asukkaat käyttävät vuoden aikana uusiutuvia luonnonresursseja. Kyse on laskentamenetelmästä, johon ei vaikuta tarkasteltavan alueen teollisuustuotanto tai toimialarakenne.
Jalanjälkimenetelmän perusajatus on, että ravinnon, asumisen, liikkumisen, kulutustavaroiden, palveluiden ja rakentamisen vaatimien resurssien tuottamiseen tarvitaan erityyppisiä maa-alueita. Maa-alaa tarvitaan myös palauttamaan hyödykkeiden tuotannosta ja kulutuksesta syntyvät jätteet ja hiilidioksidipäästöt takaisin luontoon. Globaalihehtaareina ilmaistava ekologinen jalanjälki on tarkasteltavan alueen asukkaiden kulutustoimintojen resurssien tuottamiseen tarvittujen maankäyttöluokkien pinta-alojen summa.
Ekologisen jalanjäljen kulutustoiminnot
| Ravinto |
eläin- ja kasviperäinen ravinto ja siihen liittyvä välillinen energiankäyttö |
| Asuminen |
kotitalouksien energiankulutus, asuinrakennusten maantarve ja puupolttoaineen käyttö |
| Liikenne |
eri matkustusmuotojen energiankäyttö ja liikenteen tarvitsema infrastruktuuri |
| Kulutustavarat |
tavaroiden tuotantoon tarvittavat resurssit |
| Palvelut |
palvelujen tuotantoon tarvittavat resurssit |
| Rakentaminen |
puutavaran kulutus ja energiankäyttö rakennustoiminnassa |
Ekologiselta tuottavuudeltaan erilaisten alueiden yhteenlasku perustuu kertoimiin. Yhteenlaskuun ei vaikuta se, että summattavat alueet voivat olla resurssien sijainnista riippuen missä päin maapalloa hyvänsä. Oletuksena on, että tietty alue pystyy tarjoamaan vain yhtä resurssia kerrallaan. Näin ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, kuinka paljon yhden ihmisen kulutus rajoittaa toisten ihmisen mahdollisuutta hyödyntää luontoa.
Keskimääräisen tamperelaisen resurssien käytön ekologista kestävyyttä voidaan arvioida, kun kulutuksen vaatimaa maa-alaa verrataan maapallon käytettävissä olevaan ekologiseen tuotantokykyyn eli biokapasiteettiin. Tamperelaisen ekologista jalanjälkeä ei verrata Tampereen kaupungin alueen kapasiteettiin. Sen sijaan pohditaan, onko keskimääräisen kaupunkilaisen kulutus ekologisesti kestävällä ja tasa-arvoisella pohjalla suhteessa keskimääräiseen käytettävissä olevaan biokapasiteettiin.
Laskettu tamperelaisen ekologinen jalanjälki on ”keskimääräinen otos” tamperelaisten vuoden 2001 kulutuksen aiheuttamasta uusiutuvan biokapasiteetin kysynnästä. Se ei ennusta tulevaa tai arvioi mennyttä kehitystä, koska biokapasiteetti, resurssivirrat ja ekotehokkuus muuttuvat ajan myötä. Ekologien jalanjälki on kuitenkin vertailukelpoinen indikaattori, jolla annetaan päätöksentekijöille ja kuntalaisille kuva elämäntavastamme, sen pitkän aikavälin kestävyydestä sekä siitä, kuinka selviämme vertailussa muihin.
|