Laskentaohjelma
Tamperelaisen vuoden 2001 ekologinen jalanjälki on laskettu Regional Stepwise SGA -mallilla, jonka on kehittänyt englantilainen Best Foot Forward. Malli perustuu EU:n ECI-projektissa (European Common Indicators Programme) sovittuihin laskentaperiaatteisiin. Samaa laskentatapaa on käytetty myös WWF:n Living Planet -raporteissa.
Suomen SGA-mallin lähtökohtana on Living Planet 2004 -raporttia varten laskettu suomalaisen ekologinen jalanjälki. Tamperelaisen ekologisen jalanjäljen laskenta pohjautuu mallin kansallisiin tilastotietoihin, jotka koskevat kasvi- ja eläinkunnan tuotteiden sekä puutuotteiden tuotantoa, energiankulutusta ja maankäyttöä. SGA-mallin laskelmissa on huomioitu tuotteiden vienti ja tuonti. Kotimaista tuotantoa on myös korjattu syntyneillä jätemäärillä.
Tamperelaisen ekologisen jalanjäljen laskentaa varten kerättiin tietoa tilastoista ja kyselyillä. Kerätyn tiedon avulla arvioitiin, kuinka paljon keskimääräisen tamperelaisten vuoden 2001 kulutus erosi suhteessa kansalliseen keskiarvoon. Lisäksi SGA-mallin energian- ja maankäyttöön liittyviä oletuskertoimia tarkennettiin paremmin paikallisia oloja kuvaaviksi.
Regional Stepwise SGA -ohjelmalla saatuja tuloksia ei voi verrata Kuntaliiton ohjelmalla laskettuihin vuosien 1995 ja 1999 tamperelaisten ekologisiin jalanjälkiin. Kuntaliiton koordinoimana on pyritty yhtenäistämään uuden laskentaohjelman käyttöä siten, että eri kunnissa tehtävien laskelmien oletukset ja taustalaskelmat olisivat paikallisista eroista huolimatta mahdollisimman samansuuntaiset. Näin eri puolilla maata SGA-mallilla lasketut jalanjäljet ovat keskenään vertailukelpoisia.
|