Kasvener-koulutusta syksyn 2010 aikana

Ekokumppanit järjestää jälleen tänä syksynä Kasvener-aiheista peruskoulutusta. Koulutuspäivä tarjoaa Kasvenerin käytännön hyödyntämiseen keskittyvän koulutuskokonaisuuden. Kasvener on Suomen ympäristökeskuksen Kuntaliitolle kehittämä laskentamalli, jolla voidaan selvittää kunnan ja laajemman alueen energiankäytöstä, jätehuollosta sekä teollisuuden ja maatalouden tuotantotoiminnasta vuoden aikana syntyvät kasvihuonekaasupäästöt. Kasvenerilla voidaan laskea myös alueiden energiataseita.

 

Koulutuspäivä käsittelee kasvihuonekaasupäästöjen ja energiataseen laskentavaiheeseen ja pureutuu erityisesti Kasvener-laskennassa tarvittavien tietojen hakuun ja syöttöön. Koulutus on suunnattu erityisesti vasta-alkajille ja laskentamalliin jo jonkin verran perehtyneille.

 

Aika: Tarkempi koulutuspäivä on vielä päättämättä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Marko Nurmiseen ja ehdottaa itselleen sopivaa koulutusajankohtaa syys-, loka-, marras- tai joulukuulta. Kasvener-koulutuksesta kiinnostuneiden kesken sovitaan tarkemmin soveliain koulutuspäivä.

Paikka: Ekokumppanit Oy:n kokoustila Satakunnankatu 13 B:ssä (Patosilta) Tampereella

 

Lisää tietoa koulutuksen sisällöstä, hinnasta ja käytännön järjestelyistä löytyy koulutusesitteestä.

 

Kysy lisää Marko Nurmiselta. Sähköpostiosoite on muotoa Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Puhelinnumero on puolestaan 040 801 2744 (tavoitettavissa 12.8. alkaen).