Moreenia

Reilu Kauppa

reilunayttely_200Moreeniasta löytyy pysyvä Reilun kaupan infopiste ja näyttelyosio, jossa on esillä Reilun kaupan tuotteita ja tarjolla tietoa Reilusta kaupasta.

 

Reilun kaupan tuotevalikoima kasvaa koko ajan. Monille ovat tuttuja Reilun kaupan kahvi, tee ja hedelmät, mutta kaupoista löytyy myös Reiluja pyyhkeitä, sukkia, vaatteita ja kosmetiikkatuotteita. Infopisteen näyttelyyn onkin saatu materiaalia lahjoituksena Reiluja tuotteita valmistavilta ja myyviltä pirkanmaalaisilta yrityksiltä, jotka ovat infopisteen yhteistyökumppaneita.  

Reilussa kaupassa toteutuvat  ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys.  Viljelijät ja työntekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, ja osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään elinolojen parantamiseen.  Lapsityövoiman käyttö on kielletty, ja tuotannossa on noudatettava tiukkoja ympäristömääräyksiä. Infopisteessä kerrotaan Reilun kaupan järjestelmästä: esillä on tuottajatarinoita ja esimerkkejä Reilun kaupan lisätuloilla  toteutetuista hankkeista tuottajamaissa.

Tampereen kaupunki sai ensimmäisenä kaupunkina Suomessa reilun kaupan kaupungin arvonimen 9.5. 2008. Reilun kaupan kaupunkina Tampere on sitoutunut kasvattamaan kaupunkilaisten tietoisuutta Reilusta kaupasta, ja siksi perustettiin Reilun kaupan infopiste Moreeniaan. 

Infopisteestä vastaavat Moreenian lisäksi Reilun kaupan kaupungin kannatusyöryhmä ja yhteistyökumppanit. Lisätietoa Reilusta kaupasta löytyy paljon internetistä esimerkiksi sivuilta www.reilutampere.fi  ja www.reilukauppa.fi .