Sähkönkulutus
Vuonna 2007 Tampereella käytettiin sähköä 1830 GWh. Sähkönkulutus oli yli 28 prosenttia suurempi kuin vertailuvuonna 1990. Jos kulutuksen kasvu suhteutetaan kaupungin asukasmäärän kehitykseen, yhtä tamperelaista kohti laskettu sähkönkulutus lisääntyi vuodesta 1990 vuoteen 2007 noin 6 prosenttia 8300 kWh:sta 8800 kWh:iin.
Tämän vuosikymmenen aikana hyötyenergiamääräisen kulutuksen voidaan tulkita taselaskelmien perusteella ”vakiintuneen” Tampereella suunnilleen 1900 GWh:n tasolle. Vuosien 2005 ja 2007 pienentynyt kulutus johtuu osittain tavallista lämpimämmistä vuosista ja siten vähentyneestä sähkölämmityksen tarpeesta. Lisäksi vuoden 2005 kulutukseen vaikutti työtaistelun aiheuttama metsäteollisuuden tuotantotoiminnan seisahtuminen usean viikon ajaksi.
Suurimmat sähkönkuluttajaryhmät olivat kotitaloudet ja palvelut, jotka kuluttivat vuonna 2007 sähköstä 32 ja 29 prosenttia. Teollisuuden osuus sähkön hyötyenergian kulutuksesta oli 26 prosenttia. Julkinen sektori käytti 14 prosenttia sähköstä maatalouden kulutusosuuden jäädessä ainoastaan 0,1 prosenttiin. Palvelujen kulutusosuus kasvoi vuoteen 1990 verrattuna 7 prosenttiyksikköä ja kotitalouksien osuus nousi puolestaan 5 prosenttiyksiköllä. Kasvener-laskelmien mukaan teollisuuden kulutusosuus pieneni noin 4 prosenttiyksikköä. Julkisen sektorin osuus näyttäisi laskelmien mukaan supistuneen lähes 9 prosenttiyksikköä, mutta osa tästä kulutusosuuden supistumisesta johtuu laskentatavan muutoksesta. Lisäksi tilastoinnin epätarkkuuksien vuoksi osa Tampereen kaupungin ja muiden julkisen sektorin toimijoiden sähkönkulutuksesta jää kohdentumatta julkiselle sektorille.
|
|
Tamperelainen sähkönkulutus käyttötavoittain
|
Yli 10 prosenttia vuonna 2007 kulutetusta sähköstä käytettiin rakennusten lämmittämiseen. Siinä missä muu sähkönkulutus kasvoi seitsemässätoista vuodessa hieman alle 22 prosenttia, lämmityssähkön kulutus lisääntyi samanaikaisesti yli 74 prosentilla. Muiden lämmönlähteiden tapaan sähkön lämmitystarpeeseen vaikuttaa tarkasteluvuonna vallinnut säätila. Taselaskelmissa ei ole tehty eri vuosien keskinäistä vertailua mahdollistavia sääkorjauksia. Rautatieliikenteeseen liittyvä liikenteen sähkön kulutus on parisen prosenttia tamperelaisesta kulutuksesta. Liikenteen osuus on kasvanut, koska rautateillä on siirrytty dieselvetokalustosta yhä enenevässä määrin sähköveturien käyttöön.
Taselaskelmien mukaan maakaasu kasvatti osuuttaan sähkön energialähteenä. Sen osuus kasvoi vuosien 1990 ja 2007 välisenä aikana 47 prosentista 65 prosenttiin. Kehityksen taustalla on ollut Tampereen Sähkölaitoksen panostus maakaasun käyttöön sähkön- ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa. Samalla on vähennetty saastuttavamman turpeen käyttöä ja alettu hyödyntää aiempaa enemmän puupolttoaineita.
|
|
Tamperelainen sähkönkulutus polttoaineittain loppukulutusenergiana
|
Kasvenerin laskentaoletukset vaikuttavat sähkön polttoaineosuuksiin. Laskentaperiaatteena on, että tarkasteltavan alueen sähköntarve tyydytetään ensin paikallisesti tuotetulla sähköllä ja mahdollinen alijäämä katetaan valtakunnan verkosta ostettavalla sähköllä. Siksi etenkin yllä olevassa polttoainekäyttökuviossa ilmenevään ydinvoiman vaihteluun kannattaa suhtautua varauksella, koska ”ostosähkö” lasketaan valtakunnallisten tuotantomäärien mukaan. Kuvion Muut energialähteet -ryhmä sisältää sähkön tuotantoon käytetyn öljyn ja kivihiilen sekä tuontisähkön.
Kulutuksen kasvu lisäsi sähkönkäytöstä aiheutuneita kasvihuonekaasujen päästöjä vuosien 1990–2003 aikana 59 prosentilla. Iso osa vuoden 2005 yli neljänneksen suuruisesta päästövähennyksestä johtuu edellä mainitusta Kasvener-mallin ”ostosähkön” laskentatavasta. Vuosien 2005 ja 2007 välinen päästömäärien noin 8 prosentin nousu johtuu puolestaan maakaasun korvautumisesta enemmän päästöjä aiheuttavalla turpeella. Kokonaisuudessaan tamperelaisen sähkönkulutuksen kasvihuonekaasupäästöt lisääntyivät vuosien 1990 ja 2007 välillä neljänneksellä. Eri kaasujen päästöjen määrät kasvoivat seuraavasti: hiilidioksidi 25 prosenttia, metaani 42 prosenttia ja typpioksiduuli 19 prosenttia.
|
|
Tamperelaisen sähkönkulutuksen kasvihuonekaasupäästöt
|
Sähkönkulutuksen lisääntyminen näkyy myös epäsuorasti ilmastonmuutokseen vaikuttavien päästöjen kehityksessä. Turpeen käytön vähentyminen tamperelaisessa energiantuotannossa näkyy rikkidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjen määrissä, jotka supistuivat vuodesta 1990 vuoteen 2003 rikin osalta puolella ja hiukkasten osalta viidenneksellä. Kokonaisuudessaan rikkipäästöjen määrät pienenivät vuosien 1990 ja 2007 välisenä aikana 52 prosenttia ja hiukkaspäästöt 78 prosenttia. Typen oksidien päästöt vähenivät lähes puoleen 1990-tasosta samalla kun hiilimonoksidipäästöt kasvoivat 2,5-kertaisiksi.
|
|
Muita tamperelaiseen sähkönkulutukseen liittyviä päästöjä
|
|