Johtopäätöksiä
Kaupungin kasvu ruokkii energiankulutusta. Vuonna 2007 Tampereen alueella käytettiin energiaa lähes 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990. Energiankulutuksen kasvun myötä lisääntyivät myös tamperelaiset kasvihuonekaasupäästöt. Vuoden 2007 päästömäärä ylitti 8 prosentilla Kioton pöytäkirjan mukaisen vertailuvuoden 1990 kasvihuonekaasujen päästötason.
Kasvavasta energiankulutuksesta ja lisääntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä huolimatta energiankulutuksen ja päästöjen kehityksessä on tapahtunut myönteistäkin kehitystä. Kaukolämmön osuus on kasvanut ja paikallisessa energiantuotannossa hyödynnetään sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Jätteiden käsittelyn aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat jatkaneet pienentymistään ja tieliikenteen epäsuorasti ilmastonmuutokseen vaikuttavat päästöt supistuivat merkittävästi.
Kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät kuitenkin koko ajan, eikä nykyisillä toimilla pystytä edes hidastamaan, saatikka kääntämään, päästökehitystä. Tampere kasvaa ja käyttää yhä enemmän energiaa, jonka tuottamiseen tarvitaan energiantuotantoa, joka puolestaan lisää päästöjen määrää. Ilmastomuutoksen vastainen toiminta vaatii tehostamista ja kaikkien panosta. Sekä Tampereen kaupunki että tamperelaiset voivat vaikuttaa paikallisesti energiankulutukseen ja siten myös kasvihuonekaasujen syntyyn.
Kaupunkilaiset, yritykset ja muut paikallisyhteisöt tekevät itsenäisesti kulutuspäätöksensä. Ne valitsevat itse, miten rakennuksensa lämmittävät ja millä tavoin liikkuvat paikasta toiseen. Tampereen kaupunki voi vaikuttaa useilla tavoilla näihin päätöksiin. Järkevällä ja pitkäjänteisellä yhdyskuntasuunnittelulla, taloudellisilla ohjauskeinoilla ja valistuksella kaupunkilaisille ja Tampereella toimiville organisaatioille voidaan tarjota mahdollisuus tehdä vastuullisia kulutus-, lämmitys- ja kulkumuotopäätöksiä. Lisäksi kaupungin on toimittava itse vastuullisesti ja esimerkillisesti omissa energia- ja kulutusvalinnoissaan.
|